Minne juna sitten vie?

Kiitos Kehitysvammaliitto huikeasta ja monipuolisesta harjoittelusta!

Ja sitten kasvot kohti aurinkoa ja kesää! 

Ja jottei totuus pääsisi unohtumaan, kerrottakoon, että ihka oikeasti en suunnista kesälaitumille, vaan pro gradu -tutkielmani kimppuun. Kun on hyvät vinkit taskussa ja teeman puitteissa työskennelty Kehitysvammaliitossa kuukauden verran, kannattaa vaan hetimiten avata kannettava tietokone ja työstettävä gradu palautuskuntoon. 

Ihanaa kesää kuitenkin kaikille ja aurinkoisia kesäpäiviä jokaiselle!

Rahoituskuvioita - Työ tuo rahaa ja raha tuo työtä

Vitosella ei vielä kauas pötkitä, vaikka se onkin karkkirahana ihan tuntuva summa.

Vaikka raha ei tee tutkimusten mukaan onnelliseksi, se lisää kuitenkin tekemisen mahdollisuuksia ja sitä kautta vaikuttaa monen yksilön elämään ja hyvinvointiin. Rahoitusta tarvitaan myös itse järjestöjen pyörittämiseen, mutta myös erilaisten hankkeiden mahdollistamiseen.

Pääsin harjoittelussani osallistumaan myös avustushakemuksen laatimiseen. En toki ihan hakemuksen kirjoittamiseen, vaan prosessiiin, jossa pohdittiin sanamuotoja ja itse toiminnan tavoitteita. Miten ne saataisiin nostettua esille parhaiten?

STEA on sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus. STEA aloitti toimintansa 1.1.2017 kun RAY:n avustustoiminta siirtyi sosiaali- ja terveysministeriön yhteyteen Veikkauksen, RAY:n ja Fintoton yhdistyessä. STEA:lta voi hakea toiminta-, investointi- tai hankeavustusta. Toiminta-avustukset jakautuvat kahteen eri avustustyyppiin: yleisavustuksiin ja kohdennettuihin avustuksiin. Hakemuksia on vuodelle 2019 tullut STEAlle 1023 kappaletta.

Vuodelle 2018 STEA on myöntänyt avustuksia noin 11 miljoonalla eurolla. Mukana on reilut 100 tahoa, jotka ovat avustusten piirissä. 

Jos haluat lukea tarkemmin avustusten saajista, kurkkaa tämä linkki.

Tavoitteena työ -seminaaripäivien antia

Vaikka harjoitteluni pääpaino oli toukokuussa, teimme harjoittelupaikan kanssa sopimuksen, että siirtäisin pari harjoittelupäivää kesäkuulle, jotta voisin osallistua Tavoitteena työ - työllistymisen seminaaripäiviin. Seminaari järjestettiin Helsingin Paasitornissa 6.-7.6.2018. Luennoitsijat olivat pääasiassa suomalaisia, mutta kanadalaisen järjestön CASEn Annette Borrows saapui kertomaan, miten Kanadassa on onnistuttu työllistämään 25% kehitysvammaisista henkilöistä. Vaikka Borrows piti kanadalaista lukua pienenä, Suomen luku kalpeni sen rinnalla. Suomessa vain noin 2% kehitysvammaisista työikäisistä henkilöistä on palkkatöissä. Annette Borrows kuitenkin valoi uskoa, että luku on mahdollista saada nousemaan. Mikäli olet kiinnostunut tarkemmista luvuista kehitysvammaisten henkilöiden työlllistymiseen liittyen, lue raportti tästä linkistä.

Seminaaripäivät aloitti Itä-Suomen dosentti Arto O. Salosen puheenvuoro, jossa nostettiin esille erityisesti perustason luotaavia pohdintoja. Mitä on olla ihminen ja mitä on ilo? Kiitos mahtavan esityksen, paljon ajatuksia heräsi. Nyky-yhteiskunnassa painottuu vahvasti kuluttaminen ja talous niine arvoineen, kun tärkeää olisi miettiä asioita myös monilta muilta kanteilta. Kun ajattelee, mitä kaikkea Suomen perustuslaissa ja YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa jo sanotaan, on hämmentävää, miten paljon painoarvoa lasketaan vain niille tekijöille, jotka voidaan kääntää numeromuotoon. Näistä mainitakseni ensimmäisenä ihmisyys. Perustuslain 6§:ssä sanotaan: 

"Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella."

Ja kun ajatusta jatketaan perustuslain 18 §:llä, ollaan hyvin lähellä Palkkaa mut -hankkeen ydinajatusta.

"Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta.

Julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön. Oikeudesta työllistävään koulutukseen säädetään lailla."

YK:n ihmisoikeusjulistus löytyy täältä.  Artiklat 1 ja 2 puhuvat tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolesta. Artikla 23 sen sijaan ihmisen oikeudesta työntekoon. Koen, että monilla kehitysvammaisilla ihmisillä on halu tehdä työtä, sillä yhteiskunnassamme työtä on pidetty pitkälti myös keinona osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnassa.

Arto O. Salonen Itä-Suomen yliopiston dosentti pohti, mitä tarkoittaa olla ihminen.

Arto O. Salonen pohti myös iloa. Usein ystäväpiirissämme sanomme puhuttaessa arjen haasteista ja toista kannustaessamme niistä selviämiseen, että "ilon kautta".  On helppo arjessa valittaa kiireestä, kadonneista vaatteista, kun pitäisi vain ehtiä töihin ja päiväkotiin ja kouluun. 

Kun ajattelee, että työ/päivähoito/koulu otettaisiin kokonaan pois, 

häviäisikö elämästämme myös paljon iloa? 

Arkinen onni ja ilo ei aina ehkä pääse ansaitsemaansa spottivaloon, vaan sitä on helpompi parjata. Suuri osa elämästä on kuitenkin arkea ja koen, että arjen on mahdollista olla myös tyydyttävää sekä iloa tuottavaa. Kyllä on mukavaa mennä arjen rytmiä ylläpitäviin yksiköihin ja tavata muita ihmisiä samassa tilanteessa. Oli se sitten päiväkoti-ikäisten leikit, koululaisten koulupäivät tai vaikka työyhteisö uusine haasteineen. 

Pelkkä raha ja materia eivät takaa onnea ja iloa. Mistä sinun onnesi ja ilosi koostuvat?

Päivähoidossa, koulussa, kuten myös työpaikoilla luodaan erilaisia verkostoja. Toki verkostoja muodostavat sukulaiset, naapurustot ja vapaa-ajan harrastusporukatkin. Jos pitäytyy pelkästään ajattelemassa yksilöllisyyttä ja sitä, mitä minä (ja vain minä) haluan elämältä ja tältä päivältä, voi helposti käydä niin, että yhteisöllisyys katoaa. Ihminen kuitenkin tarvitsee muita ihmisiä ollakseen ihminen. Arto O. Salonen herätteli alla olevan kuvan kautta pohtimaan sitä, mitä liiallisesta yksilöllisyydestä voi seurata. 

Monissa tutkimuksissa monilta eri aloilta on todettu, että verkostot ovat erittäin tärkeitä. Erityisen tärkeitä ne ovat ihmisen kehitykselle. Aiheeseen liittyen hyvä artikkeli tässä , tässä ja tässä.

Ihminen tarvitsee ihmistä ollakseen ihminen. Yksilöllisyyttä painottavan yhteiskunnan riskinä on eristäytyminen, kun sen sijaan olisikin tärkeää luoda tukevia verkostoja. Ne voisivat tukea myös hyvinvointia. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kun asiaa pohtii kehitysvammaisten henkilöiden näkökulmasta, on huomattavissa, miten tärkeää työelämässä mukana oleminen on varmasti heillekin! Kehitysvammaisten tukiliiton Kari Vuorenpää luennoi mm. työtoimintaan liittyvistä ristiriidoista. Niistä on kooste alla olevassa kuvassa. 

Kari Vuorenpää Kehitysvammaisten tukiliitosta nosti esille työtoiminnan ristiriitoja. 

Annette Borrows toi esityksessään ilmi, että muutos on mahdollista, mutta se tarvitsee uudenlaista asennetta. Vastuullisuus bisnesmaailmassa on tällä hetkellä nousussa oleva trendi, jonka ainakin kanadalaiset ovat osanneet brändätä hyvin. Jos Kanadassa on jo noin neljännes kehitysvammaisista henkilöistä palkkatöissä, se lienee mahdollista myös Suomessakin. Mitä työvoiman lisääntyminen yhteiskunnassamme voisi tarkoittaa? Talouskasvua? Parempaa osallisuutta niin kansalaisena kuin työntekijänä? Hyvinvointia? Tyytyväisyyttä? Yritysten yhteiskuntavastuullisuudesta voi lukea enemmän vaikkapa täältä tai myös täältä. Olen sitä mieltä, että vastuuta ei voi kuitenkaan sysätä yritykselle, vaan on tärkeää muistaa yritysten olevan osa yhteiskuntaa, jolloin vastuu asiasta on myös jokaisella yksilöllä. Tärkeää on se, miten yksilöt kohtaavat toisensa, sillä loppupelissä kyse on ihmisten välisistä asenteista ja kohtaamisista.

CASEn Annette Borrows esitteli kanadalaista mallia kehitysvammaisten henkilöiden työllistämiseksi. 

Ajattelen, että sosiaalityöntekijöiden olisi syytä nostaa osaamistaan esille myös laajemmalti yhteiskunnassa. On tärkeää osata kertoa, miksi muutosta tarvitaan ja miten se vaikuttaisi tulevaisuudessa. Jos kehitysvammaiset ihmiset pääsevät aidosti mukaan työelämään, työelämä voisi muuttua inhimillisemmäksi myös meille kaikille. Työnantajat ovat Kehitysvammaliiton raportin mukaan ilmaisseet, että kehitysvammaisen henkilön palkkaaminen on vaikuttanut positiivisesti työyhteisön ilmapiiriin.

Lisäksi on mainittava, että seminaarissa sai ensi-iltansa myös Kehitysvammaliiton uusi video, joka koskee erityisesti Palkkaa mut -hanketta. Sen voit katsoa tästä. 

Oli siis kyse erittäin laadukkaasta ja monipuolisesta seminaarista!

Kaikkien työpanosta tarvitaan yhteiskunnassamme

Selvitysten perusteella asia on usein näin, mutta kuinka saada heidät palkkatöihin?

Palkkaa mut -hankkeessa yhtenä päätavoitteista on ollut kouluttaa vertaisryhmäkouluttajia kehitysvammaisten henkilöiden työllistymisen tukemiseksi. Koulutus on järjestetty verkon kautta ja ryhmät tahoillaan ovat hyödyntäneet kurssipohjan antia laatien osallistujien kanssa yhteistyössä cv:t ja työhakemuksia. Lisäksi he ovat haaveilleet. Miettineet omia unelmiaan ja käyneet tutustumassa unelmien työpaikkaan. Haaveissa vilahtelivat niin puutarhatyöt, eläinkaupan tehtävät kuin lelumyyjän ammattikin. Toisille haaveet olivat selkeämpiä kuin toisille. Osa kaipasi haaveidensa kirkastamiseksi vielä tukea, kun toiset useampana päivänä viikossa työskentelevät henkilöt toivoivat saavansa tekemästään työstä ihka oikeaa palkkaa. Tällä hetkellä "palkka" on työosuusraha, jonka määrät jäävät tavallisen palkkapussin rinnalla naurettavan pieniksi. Jos termit meinaavat mennä sekaisin tai ovat vielä täysin epäselviä, kannattaa kurkata tänne. Sieltä löytyy Etevan selkeä kooste siitä, mitä eroa on palkalla ja työosuusrahalla. Kun asiaa tarkemmin pohtii, huomaa, että työsosuusraha ei ole palkkaa, vaikka se onkin saatettu kehitysvammaisille henkilöille näin markkinoidakin. Ja kuinka usein työtoimintakeskuksissa tehdäänkään ihan oikeaa työtä, usein alihankintatöitä! Ja oikeasta työstähän kuuluisi maksaa oikea palkka, eikö?

Asia ei ole kuitenkaan niin yksinkertainen. On tärkeää pohtia, mistä työstä voidaan maksaa tuntipalkkaa, mistä urakkapalkkaa ja mitkä työt kannattaa lähettää kolmansiin maihin alipalkattujen ihmisten tehtäväksi. Ehkä huomasit edelliseen lauseeseen kätketyn kompan? Ajattelen, että näissäkin asioissa on tärkeää pohtia kestävää kehitystä, oikeudenmukaisuutta ja yhteiskuntamme kulutuskeskeisyyttä. En halua kieltää kuluttamista, mutta syytä sitä on kriittisesti tarkastella. Ihan ensimmäiseksi kun ei ehkä tule mieleen, että kehitysvammaisten henkilöiden päivätoiminta ja halpatyövoiman käyttö kehitysmaissa voisivat liittyä toisiinsa. Mutta kyllä vaan liittyvät!

Lisäksi on myös uskallettava nostaa esille epäkohtia, joita tällä sektorilla on. Kurkkaapa vaikka Perjantai-dokkaria täältä (tarkoittamani osuus alkaa noin kohdasta 12:45)

Olen sitä mieltä, että ratkaisu ei ole päivätoiminnan lopettaminen, vaan on ymmärrettävä, että on luotava uusia malleja, joiden kautta voidaan erottaa selkeämmin, mikä on päivätoimintaa ja mikä oikeaa työtä. Se vaatii termien selkeyttämistä ja arvojen kirkastamista. Mitä, miksi ja millä tavoin?

Seminaaripäivään liittyi mukava pikkuinen työtehtävä, kukkien osto.

Harjoitteluseminaari

Käytäntö III -harjoitteluun kuului yksi seminaaripäivä, jossa opiskelijat kertoivat harjoittelujaksostaan posterin avulla. Ohjeieta tieteellistä posteria varten löytyy netistä pilvin pimein, mutta tässä ohjeistus, jota Itä-Suomen yliopiston sivustoilta löytyy.

Pidän tärkeänä, että tieteellinen viestintä myös näyttäisi luokseen houkuttelevalta. Oman nimeni olen kuvasta yliviivannut, mutta muuten posterissa on esillä se kokonaisuus, josta harjoitteluni on muodostunut.

Tieteellinen posterini esiteltiin Kuopiossa 25.5.2018

Paljon on mahtunut yhteen kuukauteen, mutta koen, että jos tavoitteet ovat selvillä opiskelijalla itsellään, mutta myös harjoittelupaikassa, mahdollisuudet onnistuneeseen harjoitteluun ovat suuret. Itse olen ollut harjoitteluuni erittäin tyytyväinen ja ilmeisesti myös toinen osapuoli on ollut tyytyväinen työpanokseeni!

Yhdenvertaisena työelämässä -seminaari

HSMetrossa mainostettiin messuja edellisellä viikolla.

Messukeskuksessa järjestettiin maanantaina 28.5.2018 Yhdenvertaisena työelämässä -seminaari, jonka juonsi Peter Nyman. Kehitysvammaliitto oli mukana omalla ständillään. Itse olin kertomassa Palkkaa mut -hankkeen tavoitteista.

Minä ja Simo Klem (kuva poimittu Kehitysvammaliiton Twitter-tililtä)

Tilaisuuden järjestivät yhteistyössä Invalidiliiton hallinnoima Yritystä!-hanke, Uudenmaan alueen TE-toimiston työkykykoordinaattorihanke ja Yhdenvertaisuusvaltuutettu. Puhujina paikalla olivat TEM:n erityisasiantuntija Patrik Tötterman. Hänen pääsanomansa oli lähinnä se, että kaikkien sekä täys- että osatyökykyisten työikäisten henkilöiden työpanosta tarvitaan Suomessa. Kyse ei ole pelkästään kehitysvammaisista henkilöistä, vaan ihan kaikista työikäisistä. Tärkeää olisi kyetä sekä tunnistamaan ja tuomaan esille omaa osaamista, mutta samanaikaisesti myös muokata työtehtäviä siten, että ne ovat myös niiden tavoitettavissa, joiden työkyky on joiltain osin vajavainen. Kun mietitään työkykyä, on olennaista miettiä aina sitä, millaisiin työtehtäviin ne suhteutetaan. On tärkeää, että työkyky, motivaatio ja työpanoksen tarve kohtaavat. Esimerkiksi fyysisiltä ominaisuuksilta rajoittunut henkilö voi olla täysin työkykyinen hänelle sopivissa työtehtävissä. On keskityttävä osaamiseen, ei vammaan tai rajoittaviin tekijöihin.

Kevyempää ohjelmaa oli sitten tarjolla, kun Suomen hauskin tavis -ohjelmastakin tuttu Cavin Lilley esiintyi. Sikäli tämä standup-koomikko on poikkeuksellinen, että hän puhuu viittoen. Jutut on kuitenkin poimittu arjesta ja elämästä, kuten usein onkin tapana.

Lisäksi musiikkia päivän aikana tarjosi Elvido. Hän osoitti esimerkillään, mikä musiikin merkitys voikaan olla sekä yksilön itsensä että myös yhteiskunnallisen muutoksen näkökulmasta.

Mikä seminaareissa on sitten mietityttänyt? Lähinnä se, miten ihmisiä saataisiin houkuteltua paikalle enemmän. Ehkä jopa tahoilta, joiden työtehtäviin messukäynnit eivät kuulu. Toki on tärkeää uuden tiedon siirtäminen ammattiryhmille, mutta tilaa olisi Messukeskuksen Kokoustamossa riittänyt isommallekin yleisölle.

Väkeä oli, mutta enemmänkin olisi mahtunut...

Kansainvälisiä opetuksia

Otsikko on pieni sanaleikki, koska kyse on kansainvälisestä JustEd-konferenssista, johon osallistuin.Olen sitä mieltä, että on tärkeää jakaa tietoa ja kokemuksia kanssaihmisille. On kerrottava, mikä on onnistunut ja mikä epäonnistunut. On tärkeää pysähtyä kuuntelemaan muiden näkemyksiä eri asioista, mutta myös laajentaa omaa osaamista mukavuusalueen ja selkeiden kiinnostuksenkohteiden ulkopuolelle. Jos mitään uutta ei edes vilkaise, ajattelu jää jumiin tuttuihin, mutta ei aina niin turvallisiin ympyröihin. Sitä paitsi olen huomannut, että kun asiasta tietää edes vähäsen, se alkaa muuttua kiinnostavammaksi.

 

 

Vaikka kyse oli kasvatus- ja opetusalan konferenssista, on todettava, että samat teemat puhuttavat myös sosiaalialalla. Globalisaatio, monikulttuurisuus, monikielisyys, kaksikielisyys, marginaalissa elävät ihmiset ja ihmisryhmät, seksuaaliset vähemmistöt, vastuullisuus, kestävä kehitys, jne. Vain muutamia asiakokonaisuuksia mainitakseni.  Pääsin roolissani seuraamaan kahta pääluentoa, mutta myös neljää erillistä tilaisuutta, joissa esiteltiin postereita ja tutkimuksia pienemmälle yleisölle. 

Poimin tähän postaukseen nyt muutamia ajatuksista, joita esitysten pohjalta heräsi. Konferenssissa oli yli 100 tutkijaa esittelemässä töitään, joten kaikkea ei ole mahdollista tähän edes nostaakaan. Tästä linkistä löydät kuitenkin kaikkien esitysten abstraktit eli tiivistelmät englanniksi, mikäli haluat tietää lisää, mitä tutkimuksia siellä kaiken kaikkiaan esiteltiin! 

Esityksissä tuli useasti esille taiteen eri muotojen mahdollisuudet opetuksessa. Itselle esitykset kuitenkin nostivat esille ihmisen tarpeen tulla monitasoisesti kohdatuksi. Taide mahdollistaa erilaiset tulkinnat, moniuloitteisemman viestintäkeinon ja toisaalta myös taiteella ja liikkeellä on todettu olevan yhteyksiä oppimistulosten vahvistumiseen.

Minja Koskela totesi kouluopetuksessa käytettävän demokraattisen musiikin olevan demokraattista vain jos siitä on neuvoteltu yhdessä oppilaiden ja opettajan kesken. Kyse on tulkinnallisuudesta. Tutkimus on tehty yhteistyössä Taru Leppäsen kanssa. Ajattelen, että tällainen keskustelu eri tulkinnoista on mielenkiintoista. Jotta voitaisiin päästä aitoihin yhteismielisiin ratkaisuihin (asiassa kuin asiassa) olisi tärkeää tietää ja ymmärtää, mitä toinen osapuoli todella ajattelee. Toisen puolesta kuin on niin paljon helpompi ajatella ilman hänen omaa mielipidettään...

Isto Turpeinen esitteli tanssin mahdollisuuksia opetuksessa. Tanssi on hänen mukaansa inklusiivista, samanaikaisesti yksityistä ja julkista, jolloin on mahdollista oppia yhtäaikaisesti sekä itsestä että toisista. En ollut asiaa sen kummemmin aiemmin ajatellutkaan, mutta tosiaan tanssin sujumiseksi on kyettävä huomioimaan toinenkin osapuoli. Toisaalta on ymmärrettävä myös oma osansa liikkeessä.

Liisa Jaakonahon mukaan taideaineet luovat siltoja koulujen, sosiaalihuollon sekä kolmannen sektorin välille. Samalla syntyy siltoja mahdollisuuksien ja haasteiden välille.  Pidän monimuotoista yhteistyötä tärkeänä työskentelymuotona, mitä voisi soveltaa laajemminkin monissa eri asiayhteyksissä aina sosiaalihuollosta bisnesmaailmaan kuin maaseudun kehittämisestä ystävyyteen.

Pilvi Hämeenaho Jyväskylän yliopistosta toi esille myös hyvän yhteistyön tärkeyttä erityiskasvattajien/-opettajien ja terapeuttien välillä, jotta lapsen etu voisi toteutua. On tärkeää tarkastella toimitaanko lapsilähtöisesti lapsi työskentelyn keskipisteessä vai onko työ enemmänkin keskittynyt organisaatioon ja selkeisiin työnjakoihin? ”We need resources and will towards the best of a child in school,”  totesi tutkija.

Johanna Hasu nostaa esille oppimisvaikeuksien tunnistamisen tärkeyden musiikin opettamisessa, jotta vältytään ajatukselta laiskasta oppilaasta ja voidaan löytää keinoja oppimisen tukemiseksi. Jatkossa Hasu on kiinnostunut nuottien opettamisen materiaalien luomisesta. Tällä hetkellä on oppaita, joissa opetetaan lukemista, mutta opasta nuottien lukemisen opettamiseen ei ole. Enpä ollut tätä ajatellutkaan! On hienoa, että ihmiset nostavat esille olemassa olevia esteitä, jotta ne voidaan kaataa.

Margarita Bilgeri kertoo etiopialaisten koululaisten ajattelevan koulunkäyntiä tärkeänä perheen elättämisen mahdollistajana ja täten yhteiskuntaan osallistumisen turvana. Lasten haaveena on tulevaisuuden ammattien kautta vaikuttaa yhteiskunnan hyvinvointiin. 

Ina Juva Hgin yliopistosta on tarkastellut kiusaamisen muotoja ja syitä yläkouluikäisten keskuudessa. Vaikka kiusaamista ei hyväksytä, sitä kuitenkin tapahtuu. Kyse on normaalin ja epänormaalin hiuksen hienosta erosta. Kiusaamiselta voi olla turvassa, jos opppilaalla on "capability to adapt to normality".

Tuuli From tarkasteli Suomessa ja Ruotsissa kaksikielisyyttä kouluissa. Vaikka arjessa kielet voivat sekoittua, on tärkeää tehdä näkyväksi kullekin kielelle varattu aika ja tila kouluissa. Fromin esimerkkinä rajauksista toimivat koululaisten oma innovaatio ”språkpolis” kuin opettajien käyttämät visuaaliset keinot, kuten maiden lippujen käyttö kulloisen kielen tunneilla. 

Marie Carlson ja Kerstin von Brömssen nostavat esille globalisaation tuoman haasteen huomioida multilingualism koulujen arjessa. Ruotsissa puhutaan liki 200 eri kieltä, mikä asettaa opetukselle haasteita. Lait mahdollistavat monikielisyyden huomioimisen, mutta miten asia saadaan toimimaan käytännöntasolla? 

Kuten näistä esimerkeistä voi huomata, tarjolla oli supermielenkiintoinen kattaus asiaa, joka kytkeytyy vahvasti myös sosiaalialan kentälle, sosiaalisiin ilmiöihin ja kokonaisuudessaan sosiaalisuuteen. 

Monista esityksistä jäi päällimmäiseksi ajatukseni se, että ihminen tarvitsee toista ihmistä ollakseen ihminen itsekin. Ja toisaalta myös ihmisyys ja ymmärryksen saaminen osakseen on tärkeää, jotta kehitystä voi tapahtua ja yksilö kasvaa parhaaksi mahdolliseksi versioksi itsestään. Uskon sen vaativan monipuolisia virikkeitä ja mahdollisuuksia. Ja tämä sopii jo edesmenneen runoilijan Tommy Tabermannin runoon:

Pieni laulu ihmisestä

Ihminen tarvitsee ihmistä

ollakseen ihminen ihmiselle,

ollakseen itse ihminen.

Lämpimin peitto on toisen iho,

toisen ilo on parasta ruokaa.

Emme ole tähtiä, taivaan lintuja,

olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa.

Ihminen tarvitsee ihmistä.

Ihminen ilman ihmistä

on vähemmän ihminen ihmisille,

vähemmän kuin ihminen voi olla.

Ihminen tarvitsee ihmistä.

(Maa, 1987)

Vapaaehtoisena työskentelemisestä sai palkkioksi hyvän kokemuksen monikansallisesta yhteistyöstä, kielitaidon vahvistusta, maailmanluokan luentoja ja uusimpia tutkimuksia sekä illallisen ravintola Sipulissa. Kerrassaan upea miljöö!

Ravintola Sipulin terassin maisemat ovat upeat ja mahtipontiset. Sään suosiessa kelpasi ruokailla hienosti!

Suosittelen vapaaehtoisena työskentelemistä, sillä kokemuksen myötä oma tietoisuus lisääntyi myös poikkitieteellisesti. Toimin yleisenä konferenssiavustajana, mutta osallistuin myös twiittien laatimiseen. Jälkimmäinen olikin oikea oppimisen paikka! Kuinka tiivistää lyhyesti ja tiivistettynä esitetty tutkimuksen pääsanoma twiittiin? Ja vielä englanniksi! Vaikka englanti sujuu arjessa sujuvasti ja tieteelliset tutkimukset pystyn lukemaan in English, some-englanti on vielä osa-alue, jossa voisin petrata. Koen sosiaalisen median tärkeänä väylänä tieteellisten tutkimusten popularisoimiseksi. Enkä ole ajatukseni kanssa yksin! Lue lisää täältä.

 Vaikka paikalla oli liki 200 osallistujaa ympäri maailmaa 23 eri maasta, ajattelen, että mukaan olisi mahtunut vielä toinen mokoma esimerkiksi alan opiskelijoita, valtion päättävässä asemassa työskenteleviä ja ihan vaan asiasta kiinnostuneita. 

Tilaa oli vielä...

Lähteet:

Rautio, Susanna. 2015. Tieteen wow-jutut - sosiaalinen media tiedeviestinnässä. Osoitteessa http://www.tiedetoimittajat.fi/tieteen-wow-jutut-sosiaalinen-media-tiedeviestinnassa/ (Luettu 29.5.2017)

Tuohino, Venla. 2018.Sosiaalinen media tuo tieteen lähemmäksi kansalaista. Osoitteessa http://www.oulunylioppilaslehti.fi/sosiaalinen-media-tuo-tieteen-lahemmaksi-kansalaista/ (Luettu 29.5.2018)